Magnus Strandberg (s. 1980, Helsinki) on Tammisaaressa kasvanut helsinkiläinen kuvataiteilija ja kääntäjä. Hän valmistui Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta v. 2015 vaatesuunnittelun ja pukutaiteiden osastolta, mutta päätti jo sitä ennen aloittaa toiminnan kuvataiteilijana. Kimmoke kuvataiteeseen siirtymiseen oli maalauksen laajennetun kentän mahdollisuuksien oivaltaminen – kuvan, tekstuurien ja valon työstämisessä paikkasidonnaisiksi teoksiksi, jotka tapahtuvat mentaalisen näkemisen kautta tilassa. Tähän kaikkeen hänellä on lisättävää. Jo nyt, reilun viiden vuoden työskentelyn jälkeen, Strandbergin tuotannossa voidaan havaita täyttyneeksi tullut taiteellinen kausi, jonka teosten sarjaa voidaan retrospektiivisesti tarkastella omana kokonaisuutena.

Tilanäyttely ja verkkotapahtuma Là-bas→ Magnus Strandberg pyrkii kiteyttämään kuvan Strandbergin tähänastisesta tuotannosta, mutta ennen kaikkea synnyttämään Là-bas-esitystilaan täysin uuden, paikan päällä tehdyn teoksen. Mitä retrospektiivisyyteen tulee, projektissa on toteutettu tämä Strandbergin aiemmasta käytännöstä poikkeava presentaatio, jossa aiemmista teoksista ei esitetä valokuva- tai videodokumentaatiota, vaan teosten katsomisen kokemusta simuloidaan näyttelyn verkkosivustolla. Uudenlaisen representoinnin tarkoitus on Strandbergin estetiikan esoteerisuuden esiin tuominen ja myös avaaminen näiden visuaalisten näytteiden kautta. Strandbergin kuvamaailman kieli, jonka sisään pääseminen on ollut teknisistä syistä ja tilasidonnaisuudesta johtuen haastavaa, tehdään saavutettavaksi nettisimulaatiossa – kuitenkin samoin katoavaan taiteeseen liittyvin varauksin, jotka koskevat myös Studio Là-bas’ssa aiempina vuosikymmeninä tehtyjä live-esityksiä. Niin kuin performance-taidetta, Strandbergin teoksia ei periaatteessa voi sellaisenaan dokumentoida. Strandbergin teoksiin kuuluvaa virtuaalisuuden auraa ei voi representoida staattisella valokuvalla eikä myöskään yksittäisellä videolla.

Magnus Strandbergin tuotannon keskeinen piirre on sidos paikkaan ja tilaan. Teoksilla on ajallinen muisti, eletyn tilan ja tilanteen dramatiikka. Muotokieli tulee modernistisesta minimalismista, mutta esille pano, esittämistilanne ja katsomiskokemus päästetään modernismin materiaalisuuden jähmeyden taakasta. Strandberg luo immateriaalisia tilanteita, teostapahtumia, joilla on laajennettu tila-avaruus ja joiden suhde historiaan on tarkoituksellisen epäselvä ja epälineaarinen. Hänen teoksissaan on hämärää, mistä asiat alkavat ja mihin ne päättyvät – ajassa, tilassa ja havainnossa. Katsoja asettuu ruumiillisesti teosten väliin ja sisälle, ja näyttelyn mentaalisessa tilassa katsotaan yhdessä varjossa olevan tekijän kanssa tilanteen lävitse. Yhteinen intersubjektiivinen kokemus on metafyysinen, ja tuo siten lähemmäksi ei-subjektiivisen ja ei-ajallisen näkökulman. Silloin modernismi ei ole enää historiallisen prosessin loppujärkäle, vaan kosmista haikeutta ja eroottista halua ajan ja paikan tuolle puolen. Katoamisen uhan alaiset heijastukset tulevat esiin ja vetäytyvät takaisin näkymättömiin heikossa, mutta katoamattomassa valossa.